Bakteerivaginoosin ja hiivatulehduksen välinen ero

Bakteerivaginoosi ja hiivasieni ovat kaksi yleisintä emättimen vaivaa. Hiiva on vuosikausia ollut paremmin tunnettu ja hoidettu kuin bakteerivaginoosi. Sen vuoksi kaikkia valkovuotomuutoksia, kutinaa ja kipuja intiimialueella on helposti luultu hiivan aiheuttamiksi.

Nykyisin tiedetään, että bakteerivaginoosi on avian yhtä yleinen kuin hiiva. Sitä esiintyy 1/3 naisista ja hoito on aivan erilainen kuin hiivatulehduksessa. Saadakseen oikeaa hoitoa, on ensin tiedettävä kummasta vaivasta on kyse.

Erilaiset oireet

Sekä bakteerivaginoosiin (BV) että hiivatulehdukseen liittyy tyypillisesti epänormaalia valkovuotoa, mutta vuodon koostumus on molemmissa erilainen. BV aiheuttaa yleensä ohutta, vetistä, vaalean harmaata ja kalanhajuista vuotoa. Hiivalle on tyypillistä paksu, valkoinen ja kokkareinen vuoto, jonka haju on hieman hiivainen.

Naiset joilla on hiivasieni, kärsivät voimakkaasta kutinasta ja ärsytyksestä, harvemmin yhdyntäkivuista tai virtsankirvelystä. Häpyhuulten iho on vaaleanpunainen tai punainen, joskus mukana on valkoisia näppyjä. Koska ärsytys ja kipu kuuluvat usein bakteerivaginoosiin, kutinaa on harvemmin. Emättimen alueen pH on erilainen bakteerivaginoosissa ja hiivatulehduksessa. Normaalin pH:n ollessa hapan, BV muuttaa sen emäksiseksi, kun hiivalla taas ei ole tähän vaikutusta. Tämä ero on yleensä emätintulehduksia tutkivien testien perusta.

Itsediagnoosi

Kumpikaan näistä kahdesta vaivasta ei ole oikeastaan tulehdus, vaan lähinnä bakteeriston epätasapainotila emättimessä. Kuitenkaan vaivojen erot eivät aina ole helposti nähtävissä. Joskus näiden vaivojen oireet voivat myös liittyä johonkin muuhun, vakavampaan tautiin. Siksi on aina hyvä käydä yleislääkärillä tai gynekologilla tarkastuttamassa asia.


"Sekä bakteerivaginoosiin (BV) että hiivatulehdukseen kuuluu tyypillisesti poikkeava valkovuoto, mutta molemmissa vaivoissa vuoto on hyvin erilaista toisistaan."


Erilaiset hoidot

Bakteerivaginoosi voidaan hoitaa antibiooteilla, kuten metronidatsoli, tai luonnollisilla tuotteilla ja prebiooteilla, jotka palauttavat emättimen normaalin bakteerikannan. Bakteerivaginoosin hoito antibiooteilla vaikuttaa paljon enemmän emättimen hyödylliseen mikroflooraan, koska se haittaa hyviä bakteereita (maitohappo). Antibiooteilla voi olla myös ikäviä sivuvaikutuksia. Antibioottihoito lisää usein BV:n uusiutumisriskiä.

Luonnolliset tuotteet palauttavat emättimen hyvää bakteeristoa häiritsemättä sitä tappamalla sekä hyvät että huonot bakteerit. Samoin hiivaa voidaan hoitaa sienilääkkeillä (antimykooteilla) tai tuotteella, joka palauttaa hyvää bakteerikantaa ja aktivoi hyödyllistä maitohappobakteeria emättimessä. Jos valitset itsehoitotuotteen, kannattaa käydä lääkärissä, jos oireet jatkuvat.